Pikkujouluissa pelastettiin ruoka roskikselta ja täytettiin hävikkiristikoita

YJYn legendaarisia pikkujouluja juhlittiin tänä vuonna teemalla Hävikistä gourmeeta. Korkealaatuisten herkkujen ääressä oli hyvä muistuttaa mieliin, miten paljon heitämme Suomessakin ruokaa roskiin joka päivä. Suomen ensimmäisessä hävikkiravintolassa Loopissa illallistimme kynttilöiden valossa hyvällä omallatunnolla, sillä kaikki nauttimamme ruoka oli kauppojen hävikistä pelastettua kasvisruokaa.

    

Aloitimme illan tutustumalla toisiimme speed datingin hengessä. Hävikkiravintolan kokki kertoi meille, mistä kaikkialta ruokaa saadaan gourmet-ruoan aineksiksi. Illallispöydissä viihdykkeenä oli hävikkiaiheisia ristikoita ja tietovisakysymyksiä – sekä tietenkin valloittavaa seuraa!

Ruokahävikki on ollut viime vuosina paljon esillä erityisesti Hävikkiviikko-kampanjan ansiosta. Kyseessä onkin merkittävä ongelma vastuullisuuden näkökulmasta. Koko maailmassa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia. Ympäristön kannalta tämä on haitallista, sillä “turhaan” tuotettu ravinto kuormittaa ilmastoa ja vesistöjä koko elinkaarensa aikana enemmän kuin olisi tarpeen. Lisäksi ruokahävikki on kansantaloudellisesti merkittävää. Haaskaamme vuosittain n. 500 miljoonan euron edestä ruokaa roskikseen.

         

Joulun yltäkylläisten ruokapöytien häämöttäessä jo näköpiirissämme olisi meidän kaikkien tärkeää muistaa minimoida ruokahävikki. Suomessa ruokaa menee eniten hukkaan juuri kotitalouksissa, noin puolet enemmän kuin esimerkiksi kaupoissa. Ruoan tuottaminen, kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat huomattavasti päästöjä. Jos ruoka päätyy roskiin, ovat päästöt syntyneet turhaan.

YJYn hallitus toivottaa kaikille rentouttavaa ja vähähävikkistä joulua!

Lähde: Luonnonvarakeskus Luke, www.saasyoda.fi