Marraskuinen yritysvierailumme kohdistui Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Nihtisillan toimipisteeseen. Puoli tusinaa yjyläistä sai tuhdin tietopaketin laatupäällikkö Kati Hinkkaselta. Alustuksen ja keskustelun jälkeen pääsimme kierrokselle Kierrätyskeskuksen tiloihin ja käsiksi tekstiilien lajitteluun!
Tutustuimme ensin Plan B -ompelimoon sekä kädentaitopalvelutila Näprään. Ompelimossa suunnitellaan ja ommellaan uniikkeja vaatteita Kierrätyskeskukseen tulevista kangaspaloista – lähinnä verhoista ja pöytäliinoista. Näprässä puolestaan askarrellaan ja lähetetään askastertelutarvikkeita esimerkiksi koulujen käyttöön.
Kati Hinkkanen vastaa yjyläisten kysymyksiin Plan B -ompelimossa.
Plan B -ompelimossa kankaat loistavat herkullisuuttaan!
Myymäläkierroksella tutustuimme muun muassa Tunnista laatu -kaappiin, jolla opastetaan bongaamaan vaatteista hyvän laadun tunnusmerkkejä. Laatua indikoivat usein ihan yksinkertaisetkin asiat:
– Jos pesuohjelappu on kulunut, mutta vaate hyvässä kunnossa, niin silloinhan vaate on kestävä ja laadukas, valaisi asiaa Kati Hinkkanen.
Tunnista laatu -kaappi kertoo laadukkaan vaatteen ominaisuuksista ja tunnistamisesta. Kaapista on tulossa on myös sähköinen versio.
Pääsimme myös kulissien taakse katsomaan sitä tavaramäärää, mitä pelkästään Nihtisillan kierrätyskeskuksessa käsitellään. Ja tietysti myös kokeilimme itse tekstiilien lajittelua.
Lastenvaate vai naisen hame? Löytyykö reikiä villatakista? Myyntiin, Näprään vai energiaksi? Näitä pohdimme tekstiilejä lajitellessamme.
Vaikka myyntiin tuotu tavara ostetaan Kierrätyskeskuksessa jopa puolessa tunnissa, niin onhan se ihan selvää: ostamatta jättäminen on aina paras ratkaisu ympäristön kannalta.
Kierrätyskeskuksen lajittelematon tavaramäärä laittoi paatuneemmankin ympäristöihmisen hiljaiseksi.
Hanna Liappis, YJYn hallituksen jäsen