Vastuullisuusraportointikilpailu 2015 auki – ilmoita yrityksesi mukaan 12.6.2015 mennessä

Raportointikilpailun 20. juhlavuosi

Vastuullisuusportointikilpailu täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi raportit arvioidaan uudistetulla kriteeristöllä – kilpailussa palkitaan teemakohtaiset voittajaraportit sekä kruunataan koko kilpailun voittaja.

Kilpailun teemat ja arviointi

Tänä vuonna valintateemoina ovat:ihmisoikeudet, kiertotalous, monimuotoisuus, toimitusketjut ja verojalanjälki. Tilintarkastusyhtiöiden edustajista koostuva riippumaton asiantuntijaryhmä pisteyttää kilpailussa mukana olevat raportit määriteltyjen arviointikiriteereiden pohjalta. Kunkin teeman arvioinnissa tarkastellaan raportointia mm. seuraavista seikoista: toimintapolitiikka, saavutetut tulokset, suorituskykymittarit sekä riskit ja niiden hallinta.

Kenelle

Vastuullisuusraportointikilpailu on maksuton ja avoin kaikille vastuullisuudestaan raportoiville organisaatioille. Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden raportit ovat mukana kilpailussa automaattisesti ilman erillistä ilmoittautumista.

Lukijan valinta -palkinnot

Virallisen voittajan lisäksi kilpailussa palkitaan edellisvuosien tapaan sijoittajan, median, kansalaisjärjestön ja opiskelijoiden valinnat parhaaksi raportiksi.

Kilpailun järjestäjät

Vuoden 2015 kilpailun järjestävät:

  • Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
  • FIBS
  • Nasdaq Helsinki
  • Suomen Tilintarkastajat ry
  • Työ- ja elinkeinoministeriö
  • Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY
  • Ympäristöministeriö

Tulosten julkistus 25.11.

Kilpailun tulosten julkistus ja palkintojenjako järjestetään 25.11.2015 klo 15-18 Säätytalolla Helsingissä. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuuteen voi ilmoittautua täällä.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet

Tarkempia tietoja kilpailun arviointikriteereistä sekä ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

Kysy lisää kilpailusta: Leila Räsänen, puh. 044 5966 302, leila.rasanen(at)fibsry.fi

Finanssisektori entistä innokkaampi raportoimaan vastuullisuudestaan

  • Keskon raportti myös kansalaisjärjestön valinta vuoden parhaaksi raportiksi
  • Kunniamaininta Nordean yhteiskuntavastuuraportille, joka oli myös median valinta vuoden parhaaksi raportiksi
  • Julkisen sektorin sarjan voitti Finavia
  • Outotecin raportti sijoittajan ja Metsä Groupin raportti opiskelijoiden valinta parhaaksi raportiksi

Kesko Oyj:n Yhteiskuntavastuun raportti 2013 on valittu Suomen parhaaksi tämän vuoden vastuullisuusraportointikilpailussa, raportti on samalla kilpailun yleisen sarjan voittaja. Kilpailussa jo monesti palkittu Kesko sai palkinnon nyt toisena vuotena peräkkäin ja oli toistamiseen myös kansalaisjärjestön suosikkiraportti. 19. kertaa järjestetyn kilpailun palkinnot jaettiin tänään Helsingissä Pörssitalolla järjestetyssä tilaisuudessa.

Kilpailutuomariston mukaan Keskon raportti tarjoaa lukijalleen sekä runsaasti olennaista tietoa vastuullisesta toiminnastaan että visuaalisen kokemuksen ollen samalla selkeä ja helppokäyttöinen. Verkosta helposti saatavana raportti puhuttelee myös laajempaa yleisöä. Kesko on raportoinut poikkeuksellisen hyvin ja kattavasti sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuustaan ja huomioinut raportissaan myös toimintansa epäsuorat taloudelliset vaikutukset.

Finanssisektorin kiinnostus vastuullisuusraportointia kohtaan kasvussa

Kilpailutuomariston kunniamaininnan sai Nordea, joka nousi ensimmäistä kertaa 10 parhaan raportoijan joukkoon. Kymmenen kärjen tuntumaan sijoittui myös muita saman toimialan yritysten raportteja, mikä tuomariston mukaan on merkki siitä, että finanssisektori on entistä innokkaampi raportoimaan vastuullisuudestaan.

”Tänä vuonna oli ilahduttavaa huomata, että finanssisektorilla on selvästi alettu panostaa vastuullisuusraportointiin täysin uudella tavalla. Yhteiskunnan keskeisinä toimijoina finanssialan yritykset ovat vastuullisuusraportoijina tärkeä esimerkki muille yrityksille, ja toki raportointi on yrityksille itselleen mahdollisuus lisätä läpinäkyvyyttä ja rakentaa mainetta alansa vastuullisena toimijana”, sanoo kilpailun järjestäjäryhmän puheenjohtaja Sirpa Juutinen.

”Toinen huomio tämän kilpailusta on, että vain harva yritys pystyi parantamaan raporttiaan edelliseen vuoteen verrattuna, mutta jokunen huima nousija joukossa oli” Juutinen jatkaa.

Julkisen sektorin voitti Finavia, jonka raportti oli edellisvuoteen verrattuna merkittävästi kattavampi. Pk-yritysten sarjassa ei tänä vuonna jaettu palkintoa, koska kilpailijoita oli vain yksi.

Voittajat valitsi kilpailun järjestäjäryhmä, johon kuuluivat tänä vuonna Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, KHT-yhdistys, Nasdaq Helsinki, työ- ja elinkeinoministeriö, Ympäristöjohtamisen yhdistys, ympäristöministeriö ja Yritysvastuuverkosto FIBS. Kilpailutuomariston puheenjohtajan toimi edellisvuoden tapaan hallitusammattilainen Carola Teir-Lehtinen.

Kilpailussa arvioitiin kaikkiaan 138 vuotta 2013 koskevaa raporttia, näistä 120 oli Helsingin pörssissä listattuja yrityksiä. Valtaosa raporteista sijoittui yleisen kilpailusarjaan. Voittajavalinnat tehtiin 10 eniten pisteitä saaneiden raporttien joukosta. Pisteytyksestä vastasi neljän tilintarkastusyhtiön edustajista koostuva riippumaton arviointiryhmä. Pisteytys tehtiin kansainväliseen GRI:n G3-raportointiohjeistoon pohjautuvan arviointikriteeristön perusteella. Kilpailun painopisteenä oli tällä kertaa toiminnan vaikutusten raportointi, mikä sisältää niin resurssitehokkuuden kuin taloudellisen vastuun kysymykset.

Epäkohtien avoin käsittely, vastuullisuuden linkitys perusliiketoimintaan, poikkeuksellinen mielenkiintoisuus ja visuaalisuus Lukijan valinnan tekijöiden palkitsemisperusteluina

Kilpailutuomariston lisäksi myös vastuullisuusraporttien keskeiset lukijaryhmät eli sijoittajien, median ja järjestöjen edustajat sekä tulevaisuuden päättäjiä edustavat opiskelijat palkitsivat kilpailussa suosikkiraporttinsa kymmenen eniten pisteitä saaneiden raporttien joukosta edellisvuosien tyyliin. Lukijan valinnan tekijöiden valintaperusteina ovat kunkin työn ja intressien kannalta olennaiset tekijät.

Kansalaisjärjestön valinnasta tänä vuonna vastannut Akavan asiantuntija Elina Moisio kiitti palkitsemaansa Keskon raporttia helppokäyttöisyydestä, minkä lisäksi Moision valintaan vaikutti erityisesti Keskon avoin tapa käsitellä Finnwatchin vuonna 2013 esille nostamia epäkohtia thaimaalaisilla ananasmehu- ja tonnikalatehtailla sekä epäkohtia korjaavien toimenpiteiden hyvä kuvailu.

Median valinnasta tänä vuonna vastannut Helsingin Sanomien taloustoimituksen esimies Marko Junkkari valitsi Nordean raportin vuoden parhaaksi, ja antoi erityiskiitosta siitä, että vastuullisuus linkitetään tiiviisti yhtiön perusliiketoimintaan. Junkkari arvosti myös sitä, miten laajasti raportissa esitellään henkilöstöä koskevat tiedot alueellisesti eriteltynä: sukupuolijakauma ja mm. ammattiliittoon kuulumisaste.

Sijoittajan valinnasta vastannut Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén palkitsi parhaana raporttina Outotecin raportin, joka on Vilénin mukaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja helppolukuinen ja kertoo yhtiön toiminnasta läpinäkyvästi, minkä ansiosta yhtiön viesti ei jää pelkästään korulauseiden ja näennäisesti tärkeiden asioiden varaan.

Aalto yliopiston, Haaga-Helian, Hankenin, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ja Turun kauppakorkeakoulun edustajista koostuva 30 opiskelijan ryhmä palkitsi parhaana raportoijana Metsä Groupin, jonka raporttia kuvailtiin erityisen selkeäksi ja houkuttelevaksi monipuolisine tilastoineen ja kuvineen. Opiskelijat pitivät raporttia myös visuaalisesti helposti lähestyttävänä, minkä ansiosta se voi saavuttaa myös laajemman lukijakunnan.

Top 10 ja Top 20 raportoijat

Piste-erot kilpailussa kärkeen sijoittuneiden vastuullisuusraporttien välillä ovat olleet erittäin pienet viime vuosina. Sama suuntaus jatkui tänä vuonna, ja kymmenen parhaan raportoijan joukkoon oli entistä enemmän pyrkijöitä. Tästä syystä kilpailutuomaristo päätti tänä vuonna julkistaa myös top 20 raportoijat, ja antaa näin tunnustusta yrityksille hyvin tehdystä työstä.

Tämän vuoden kilpailussa 10 eniten pisteitä saanutta raportoijaa olivat palkittujen Keskon, Nordean, Outotecin ja Metsä Groupin lisäksi (aakkosjärjestyksessä) Fortum, Metso, Neste Oil, Outokumpu, Stora Enso ja Wärtsilä.

Sijoille 11-20 ylsivät (aakkosjärjestyksessä) Ahlstrom, Finnair, Kemira, Kone, Lassila&Tikanoja, Nokia, OP-Pohjola, Technopolis, TeliaSonera ja UPM-Kymmene.

Suomen vastuullisuusraportointikilpailu on järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Kilpailun tavoitteena on tarkastella vastuullisuusraportoinnin nykytilaa ja kehityspiirteitä sekä innostaa kaikkia yrityksiä ja organisaatioita raportoimaan vastuullisuudestaan. Kilpailussa arvioidaan yksinomaan yritysten yhteiskuntavastuullisuutta koskevaa raportointia, ei niiden vastuullisuutta muilla perustein.

Kaikki palkitut raportit löytyvät Yritysvastuuverkosto FIBSin verkkosivuilta osoitteesta www.fibsry.fi, josta löytyy tietoa myös aikaisempina vuosina palkituista yrityksistä.

Lisätietoja:

Sirpa Juutinen, kilpailun järjestäjäryhmän puheenjohtaja, puh. 040 578 2615, sirpa.juutinen(at)fi.pwc.com

Voit lukea Suomen vastuullisuusraportointikilpailun 2014 yhteenvetoraportin täältä.

Ympäristöjohtamisen yhdistys ry (YJY) palkitsi syysseminaarissaan 28.10.2014 ansioituneita ympäristöjohtamiseen liittyviä opinnäytetöitä. Voittajia valittiin kaksi, yksi yliopistosarjassa ja yksi ammattikorkeakoulusarjassa. Voittajat saavat 1000 euron stipendit. Lisäksi annettiin yksi kunniamaininta.

Yliopistosarjan voitti Mika Korvenranta työllään ”Metsähakkeen tienvarsi- ja terminaalihaketuksen tuotannon logistiikan kestävyysvaikutukset Päijät-Hämeessä” (Itä-Suomen yliopisto). Työssä tutkitaan, miten metsähaketuotannon logistiikan kestävyysvaikutukset muuttuvat tuotannon kasvaessa. Tutkielma osoittaa, että metsähaketerminaalien sijoittaminen oikealle paikalle oikealla mitoituksella vaikuttaa myönteisesti ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Päijät-Hämeen liitto, jolle työ on toimeksiantona tehty, on määritellyt sijainnit uusille luonnonvaraterminaalialueille maakuntakaavaehdotukseen opinnäytetyön pohjalta. Työ löytyy osoitteesta: http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20140284/urn_nbn_fi_uef-20140284.pdf

Ammattikorkeakoulusarjan voitti Philippe Potiron työllään: ”State of the Art and Opportunities of New Technologies of Communication in the Environmental Interpretation – Case of Saimaa Protected Areas” (Mikkelin ammattikorkeakoulu). AMK-sarjan voittajatyö yhdistää ympäristöjohtamisen ja luonnonsuojelualueiden markkinoinnin uudella tavalla. Työ tutkii Metsähallituksen luontotulkinnan perusperiaatteiden hyödyntämismahdollisuuksia nykyisiä viestintäteknologioita käyttäen Saimaan alueella. Työn tuloksilla on merkitystä suojelualueiden toiminnan kehittämisessä. Työ löytyy osoitteesta: https://www.theseus.fi/xmlui/bitstream/handle/10024/69656/Potiron%20Philippe_Theseus%20version_thesis.pdf?sequence=1

Kunniamaininnan sai Amani George Rweyendela työllään ”The Communication of Social and Environmental Performance to Discharge Stakeholder Accountability: A case study of Talvivaara Mining Company Limited.” (University of Jyväskylä School of Business and Economics). Kunniamaininnan saanut työ tutkii ajankohtaista aihetta: suomalaisen kaivosyrityksen yhteiskuntavastuu- ja pörssiviestintää, ja sitä kuinka viestintä kuvastaa yrityksen todellista vastuullisuuden tasoa. Työn analyysimenetelmien kuvaus antaa mahdollisuuden soveltaa menetelmiä muidenkin yritysten yhteiskuntavastuuviestinnän analysointiin sekä samalla yritysvastuun kehittämiseen. Työ löytyy osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/43562/URN_NBN_fi_jyu-201405261833.pdf?sequence=5

YJY jakaa opinnäytepalkinnon joka toinen vuosi. Vuonna 2014 osallistujia oli yhteensä 12, joista kahdeksan yliopistosarjassa ja neljä ammattikorkeakoulusarjassa.

Lisätietoja:
Mikko Koskensyrjä, puh. 040 715 5622, yjy.puheenjohtaja@gmail.com

Ympäristöjohtamisen yhdistys ry (YJY) palkitsee ympäristöjohtamista käsitteleviä korkeatasoisia opinnäytetutkimuksia jälleen tänä vuonna. Palkintoja jaetaan kahdessa sarjassa:

• yliopistojen sarja (pro gradu-tutkielmat, diplomityöt)
• ammattikorkeakoulujen sarja.

Palkinnon suuruus on 1000 euroa molemmissa sarjoissa. Palkittavat julkistetaan Ympäristöjohtamisen yhdistyksen seminaarissa syksyllä 2014.

Opinnäytepalkinnon saajaksi voidaan ehdottaa 1.9.2012 jälkeen valmistuneita töitä. Palkittavaksi ehdotettavilta töiltä edellytetään erittäin hyvää tai kiitettävää loppuarvosanaa: esimerkiksi arvosana vähintään 4 asteikolla 1-5 tai vähintään magna cum laude approbatur. Opinnäytteellä tarkoitetaan tutkintoon valmistumiseen liittyvää, useimmiten henkilökohtaista lopputyötä. Kilpailuun ei siten hyväksytä opiskelijoiden projektitöitä tms. opintoihin muutoin liittyviä suorituksia. Salaiseksi julistettuja aineistoja ei myöskään voida ottaa arvioinnissa huomioon.

Aiempien palkintojen saajat löytyvät Kilpailu- ja palkintoarkistosta.

Opinnäytteen voi ilmoittaa ehdokkaaksi elokuun 2014 loppuun mennessä. Mukaan tulee liittää työn tekijän ajantasaiset yhteystiedot.

Mukaan liitettäväksi suositellaan työn ohjaajan lausunto, joka sisältää tiiviin (max yhden sivun) kuvauksen työn erityisansioista kuten työn uutuusarvo omalla alueellaan, sovellettavissa olevat hyödyt yrityksille ja/tai muulle yhteiskunnalle sekä metodologiset tai tieteelliset ansiot.

Palkinnon saajaksi ehdotettu työ lähetetään PDF-tiedostona sähköpostitse seuraaville henkilöille:

Taneli Roininen
taneliroininen(at)gmail.com

Mikko Koskensyrjä
mikko.koskensyrja(at)gmail.com

Lisätietoja kilpailusta antaa:

Taneli Roininen
taneliroininen(at)gmail.com
puh. 0400 993 960