Hallitus 2008

Hallituksen puheenjohtaja

Helka JulkunenHelka Julkunen

puh. 040 5310555

Vuodesta 1995 olen ollut mukana kehittämässä erilaisten organisaatioiden ympäristötoimia. Painopiste on ollut palvelualan yritysten ympäristöjärjestelmien rakentamisessa, toimintojen kehittämisessä ja koulutuksessa. Toimin aikoinaan entisen Suomen Postin sisäisenä ympäristöneuvojana. Vuodesta 2002 olen vastannut WWF Suomen GreenOffice -ympäristöjärjestelmästä.

Ympäristöjohtamisen kehittäminen on mielenkiintoista ja mielekästä työtä, jota olen ilokseni voinut tehdä myös YJY:n hallituksessa, yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa vuodesta 2003.

Mieleni pidän virkeänä YJY:n lisäksi perheen kanssa oleilemalla, liikkumalla, kasvimaata tonkimalla ja maailman menoa ihmettelemällä ystävieni kanssa.

Hallituksen jäsen

Päivi Kippo-Edlund

Helsingin ympäristökeskus
PL 500/Helsinginkatu 24
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
puh. 09 31031540
gsm. 050 3454154

Olen tehnyt töitä organisaatioiden ympäristöasioiden hallinnan parissa n. 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä työskentelen Helsingin kaupungin ympäristönsuojelu- ja tutkimuspäällikkönä. Johtamani yksikön vastuulla on mm. kaupungin ympäristöjohtamisen kehittäminen ja edistäminen, merialueen tutkiminen ja ympäristön tilan seuranta sekä ilmastonmuutoksen, ilmansuojelun ja meluntorjunnan asiantuntijatehtävät. Aikaisemmin olen työskennellyt mm. ympäristöjohtamisen konsulttina ja kouluttajana Efektia Oy:ssä (nyk. FCG Efeko). Työurani aloitin tutkijana hydrobiologian alalla Suomen ympäristökeskuksessa.

Filosofian maisterin tutkinnon suoritin Helsingin yliopistossa erikoistumisalana Itämeren ekologia. Ympäristöjohtamiseen kouluttauduin Ympäristö PD -opinnoissa Helsingin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa.

Perheeseeni kuluu mies ja kaksi lasta. Vapaa-aikana tykkään käydä aerobicissa ja sauvakävelemässä. Kesään kuuluu kesämökkeily ja talveen teatterit ja konsertit. Uusin "harrastukseni" on matkailuoppaaksi kouluttautuminen. Se ilmentää kiinnostustani muiden maiden ihmisten elämään sekä halua kertoa meidän elintavoistamme muille.

Hallituksen jäsen

Johanna KrabbeJohanna Krabbe

Lassila & Tikanoja Oyj
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki
puh. 010 6366312

Työskentelen ympäristönhuollon asiantuntijatehtävissä. Eri toimialojen asiakaskohtaiset ympäristönhuollon kehitysprojektit, koulutus ja ympäristöviestintä kuuluvat työhöni. Työni jäljet näkyvät mm. ympäristöjärjestelmissä kuten helsinkiläiselle tavaratalolle rakennetussa ympäristöjärjestelmässä tai teollisuusalojen ympäristönhuoltosuunnitelmissa kuten johtavalle pohjoismaiselle energiayhtiölle tehdyssä ympäristönhuoltosuunnitelmassa sekä monissa ympäristönhuollon oppaissa.

Olen perehtynyt eri toimialojen jätteisiin osana materiaalitaloutta. Materiaalitehokkuuden ja yritysturvallisuuden osaamisestani on ollut hyötyä monille sidosryhmille erilaisissa kehitysprojekteissa. Työhöni kuuluu myös alati muuttuvassa toimintaympäristössä tarvittavaa lainsäädännön seurantaa, ympäristökoulutusta ja -viestintää. Lisäksi olen ollut mukana myös arviointitehtävissä Suomen ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointikilpailussa.

Vapaa-aikana pyrin liikkumaan sekä teen mielelläni käsilläni jotain konkreettista. Saatan leipoa pikkuväelle, askartelen kierrätysmateriaalista tai teen ovikranssin luonnonantimista. Olen mukana YJYn lisäksi myös tukemassa koululaisten ja erityislasten toimintaa.

Hallituksen jäsen

Mika KuismaMika Kuisma

Helsingin kauppakorkeakoulu
Markkinoinnin ja johtamisen laitos
PL 1210, 00101 Helsinki
puh. 09 43138895
gsm. 050 5825259

Toimin Helsingin kauppakorkeakoulussa. Lähes 20-vuotisen tutkijantyöni painopiste alkoi siirtyä liiketoiminnan kestävän kehityksenkysymyksiin 1990-luvun puolivälissä työskennellessäni VTT:ssa.Tutkimusalueitani ovat niin perinteisen liiketoiminnanympäristösuorituskyvyn parantaminen kuin uuden liiketoiminnan luominen ekotehokkuutta edistäviin palveluihin sekä organisaatioiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointi. Tutkimisen rinnalla osallistun ympäristöjohtamisen kurssien järjestämiseen HKKK:ssa, missä olen myös väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2004. Olen ollut vuodesta 1999 mukana Suomen ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointikilpailussa arviointitehtävissä.

Vapaa-aikaani kuuluu luonnossa liikkumista, kotona olosta nauttimista, oopperaa ja muita taide-elämyksiä, lyhyitä kaupunkilomia sekä kirjojen keräilyä ja lukemista.

Hallituksen jäsen

Torsti LoikkanenTorsti Loikkanen

VTT
Vuorimiehentie 5, Espoo
PL 1000, 02044 VTT
gsm. 040 5302587

Olen nyt toista kautta YJY:n hallituksessa eli osallistuin Tuula Pohjolan vetämään hallitukseen 2000-luvun taitteessa. Aikoinani toimin ympäristöekonomiatehtävissä ympäristöministeriössä.

Nykyisin olen erikoistutkija VTT:llä, jossa olen toiminut mm. Teollisuuden ympäristalouden tutkimusryhmän ja VTT:n Teknologian tutkimuksen vetäjänä. Tutkimukseni liittyy innovaatiotoimintaan ja -politiikkaan, teknologian ennakointiin ja vaikutusten arviointiin, joissa kaikissa energia- ja ympäristökysymykset ovat keskeisiä teemoja.

Olen kansainvälisen Six Countries Programme -innovaatioverkoston johtoryhmän ja European Techno-Economic Policy Support-verkoston (ETEPS) johtoryhmän jäsen. Olin myös Environmental Management Account Network (EMAN) -verkoston alkuvaiheessa sen johtoryhmässä. Olin vierailevana tutkijana Roskilden yliopistossa Tanskassa ja TNO Centre for Technology and Policy Studies -yksikössä Alankomaissa. Olen myös Teknillisten Tieteiden Akatemian jäsen.

Perheessäni on kaksi aikuista lasta, joista toisella on kaksi lasta. Harrastuksiini kuuluvat musiikki, lenkkeily ja vanhan maalaistalon remontit.

Hallituksen jäsen

Olli Miettinen

Pöyry Environment Oy

Työskentelen ympäristöjohtajana Pöyryllä. Aiemmin toimin ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntijana KPMG Oy:ssä. Toimenkuvaani kuului mm. lakisääteisten ja vapaaehtoisten ympäristö- ja vastuullisuustietojen sekä raporttien tarkastaminen ja varmentaminen, yritysjärjestelyihin liittyvät ympäristö due diligence-projektit sekä ympäristö- ja vastuullisuusasioiden kehittäminen ja neuvonanto. Aikaisemmin olen työskennellyt ympäristötutkijana ja projektipäällikkönä Insinööritoimisto Paavo Ristolassa, lähinnä pilaantuneen maaperän ja pohjaveden tutkimus-, suunnittelu- ja kunnostushankkeissa.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri, pääaineenani ympäristötiede ja -teknologia (Jyväskylän yliopisto). Lisäksi suoritan töiden ohessa kauppatieteiden maisterin tutkintoa, pääaineeni yrityksen ympäristöjohtaminen.

Vapaa-aikani kuluu erinäisten harrastusten mm. pyöräilyn, veneilyn, lumilautailun sekä lukemisen parissa.

Hallituksen varajäsen

Kirsi HämäläinenKirsi Hämäläinen

Tampereen kaupunki
Konsernihallinto PL 487, 33101 Tampere
gsm. 050 4324022

Toimin Tampereen kaupungin konsernihallinnossa talous- ja strategiaryhmässä kestävän kehityksen koordinaattorina. Keskeisin tehtäväni on kestävän kehityksen edistäminen Tampereen kaupunkistrategian avulla. Tehtäviini kuuluu myös kestävän kehityksen johtamisjärjestelmän kehittäminen sekä kestävän kehityksen huomioon ottavien toimintatapojen kehittäminen kaupungin toimintaan ja päätöksentekoon. Lisäksi tehtäviini kuuluu kaupunkiorganisaation toiminnan ja Tampereen kaupunkikehityksen kestävyyden seuranta ja arviointi sekä raportointi.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden lisensiaatti ja olen valmistunut Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunnasta yritysten ympäristöjohtamisen oppiaineesta. Lisensiaattityöni keskittyi verkostomaiseen yritysten ympäristöasioiden johtamiseen.Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt Vaasan seudun jätehuoltoyhtiössä ympäristötiedottajana sekä Jyväskylän yliopistossa yritysten ympäristöjohtamisen tutkijana ja yliassistenttina.

Toimin YJY:n Tampereen paikallistoiminnan vetovastuullisena henkilönä. Tampereen paikallistoiminta toteutetaan yhteistyössä pirkanmaalaisen Ekokumppanit Klubin kanssa, jonka hallituksessa toimin rahastonhoitajana.

Vapaa-aikanani rentoudun nukkumalla paljon, syömällä hyvin ja liikkumalla. Tällä hetkellä liikunnallisiin harrastuksiini kuuluvat pääasiassa ratsastus ja pilates.

Hallituksen varajäsen

Tommi TynjäläTommi Tynjälä

Ramboll Finnconsult Oy
Piispanmäentie 5, 02241 Espoo
puh. 020 7556443
gsm. 040 8612049

Toimin energiaan, ilmastonmuutokseen ja päästökauppaan liittyvissä asioissa konsulttina Ramboll Finnconsult Oy:ssä. Näitä teemoja olen harrastanut jo noin 15 vuotta; aiemmin olen ollut mm. Green Stream Network Oy:n, Suomen ympäristökeskuksen ja maailmanympäristörahaston GEF:n palveluksessa. Koulutukseltani olen energiatekniikan diplomi-insinööri; olen myös ympäristöjohtamisen jatko-opiskelijana Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Asun Helsingissä, olen naimisissa ja minulla on kolme tytärtä. Perheen ja työn lisäksi vietän aikaani mm. lukemalla ja laittamalla ruokaa.

TOIMIHENKILÖT

Taloudenhoitaja

Anna KumpulainenAnna Kumpulainen

Gaia Consulting Oy
Bulevardi 6 A, 00120 Hki
gsm. 041 5458859

Toimin YJY:n taloudenhoitajana ja hoidan jäsenrekisteriä. Ota minuun yhteyttä kun asiasi liittyy jäsenhakemukseen, jäsenmaksuun, jäsensivuille pääsyyn (käyttäjätunnus ja salasana) tai jäsenyydestä luopumiseen.

Työskentelen Gaia Consulting Oy:ssä asiantuntijana mm. ympäristölaskentaan, riskienhallintaan ja energiakysymyksiin liittyvissä hankkeissa. Koulutukseltani olen tuotantotalouden DI ja tein diplomityöni vuonna 2005 yritysten ympäristölaskennasta. Ennen Gaiaa olin tutkijana TKK:lla ympäristö- ja laatujohtamisen yksikössä.

Ympäristöasioiden, YJY:n ja Gaian lisäksi rakastan mm. liikuntaa, keittiössä hääräämistä, kavereiden kanssa oleskelua ja matkustamista!

Tiedottaja

Erika AnderssonErika Andersson

Valtioneuvoston tietohallintoyksikkö, Helsinki
gsm. 0400 531474

Toimin YJY:n tiedottajana, ja tehtäviini kuuluu jäsenistön tiedottaminen ajankohtaisista tapahtumista. Lisäksi ylläpidän yhdistyksen verkkosivuja.

Olen valmistunut Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta tuotantotalouden DI:ksi joulukuussa 2000. Tällä hetkellä työskentelen Valtioneuvoston tietohallintoyksikössä projektipalveluissa.

Vapaa-aikaani vietän kokkaillen, lukien, matkustellen ja salilla käyden. Tapaan mielelläni ystäviäni.

Sihteeri

Meiju RuotsalainenMeiju Ruotsalainen

Pöyry Forest Industry Consulting Oy
gsm. 040 5444181

Ympäristöasioista innostuttuani opiskelin ympäristönäkökulmien ja liiketaloudellisen ajattelun yhdistämistä Haaga Helia-ammattikorkeakoulussa. Ympäristöjohtamisen ja riskienhallinnan tradenomilinjalta valmistuin loppuvuodesta 2007. Teknillisellä korkeakoululla työstämäni opinnäytetyö käsittelee päivittäistavarakaupan materiaalitehokkuuden haasteita.

Tällä hetkellä toimin Pöyry Forest Industry Consulting Oy:llä tiimiassistenttina ympäristöliiketoiminnan parissa. Pöyry-konsernin toimintaan pääset tutustumaan osoitteesta www.poyry.com.

Vapaa-aikaani vietän usein eläinten parissa lännenhevosen satulassa sekä puuhaamalla kissakokoelmani tai suomenhevosvarsani kanssa. Myös musiikin kuuntelu sekä kaikenlaisten instrumenttien soittaminen on lähellä sydäntäni. Toisaalta viihdyn lenkkipolulla ja uimahallissa, tai pitkillä kävelylenkeillä rentoutuen.