Yhdistys

Yhdistyksemme tuo ympäristöjohtamisesta kiinnostuneet yhteen toistensa ja alan kansainvälisten asiantuntijoiden kautta.

Yhdistys perustettiin vuonna 1996 ja koko toiminnan ajan jäsenmäärä on ollut tasaisessa kasvussa. Vuonna 2007 tehdyn jäsenkartoituksen perusteella 36 prosenttia YJY:n jäsenistä on töissä teollisuudessa, 31 prosenttia palvelualan yrityksissä ja 21 prosenttia koulutusalalla. Loput työskentelevät mm. kaupan alalla, julkishallinnossa ja rahoituksessa. Noin puolella jäsenistä työtehtävät liittyvät ympäristö- ja yhteiskuntavastuujohtamiseen. Noin 80 prosentilla jäsenistä on yliopistotutkinto.

YJY:n jäseniä voivat olla kaikki ympäristöosaamisen parissa työskentelevät ja asiasta kiinnostuneet. Yritykset ja yhteisöt ovat tervetulleita kannatusjäseniksi.

YJY:n toiminnan keskiössä ovat jäsentilaisuudet sekä erilaiset ympäristöasioihin liittyvät palkinnot. YJY järjestää lukuisia keskustelu- ja koulutustilaisuuksia, seminaareja ja yritysvierailuja jäsenilleen noin 10-15 kertaa vuodessa. Jäsentilaisuuksiin kutsutaan yleensä alustajiksi alan ulko- ja kotimaisia huippua ja niiden aiheina ovat olleet mm. ympäristösertifioinnit, ympäristölaskenta, vastuullisuus sekä kestävä kuluttaminen. Käytännön ympäristöasioihin perehtymistä puolestaan tarjoavat lukuisat yritysvierailut.

YJY pyrkii myös innostamaan ja kannustamaan yrityksiä ympäristöasioiden innovatiiviseen kehittämiseen järjestämällä YJY:n ympäristöpalkintokilpailun yrityksille joka toinen vuosi. Lisäksi YJY palkitsee parhaat opiskelijoiden opinnäytteet korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen sarjoissa joka toinen vuosi.

Lisää tietoa YJY:n toiminnasta ja tapahtumista löytyy sivuston osiosta Toiminta.

AJANKOHTAISTA
YJY:n omista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista tiedotetaan tässä.