YJY ympäristöpalkinto

Ympäristöjohtamisen yhdistys myöntää ympäristöpalkinnon ehdotusten perusteella joka toinen vuosi. Palkinnon tarkoituksena on innostaa ja kannustaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä ympäristöasioiden kehittämiseen.

Palkinto myönnetään esimerkillisestä ympäristöjohtamisen työstä yritykselle, organisaatiolle, toiminnalle tai henkilölle.
 

Palkinto vuonna 2011

GreenRiders-kimppakyytipalvelu voitti ympäristöpalkinnon

GreenRiders-kimppakyytipalvelu on saanut Ympäristöjohtamisen yhdistys ry:n ympäristöpalkinnon tiistaina 22.11.2011 järjestetyssä yhdistyksen juhlaseminaarissa Helsingissä.

Tuomariston mukaan GreenRiders on onnistunut erinomaisesti luomaan palvelun, jossa yhdistyy hyöty käyttäjän kannalta sekä ympäristön huomioon ottaminen. Ympäristöjohtamisen yhdistys myöntää ympäristöpalkinnon ehdotusten perusteella joka toinen vuosi. Palkinnon tarkoituksena on innostaa ja kannustaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä ympäristöasioiden kehittämiseen.

”Tänä vuonna palkitsemisessa halusimme kiinnittää huomion myös perinteisen ympäristöjohtamisen ulkopuolisille raikkaille uusille ideoille. Mielestämme GreenRiders-palvelu on innovatiivinen lähestymistapa ympäristön hyväksi. Toiminta-ajatus perustuu ympäristön kannalta uusien kestävien ratkaisujen löytämiseen. Jokainen meistä voi tehdä arjessa pieniä ympäristötekoja, ja GreenRiders tarjoaa meille mahdollisuuden tähän kimppakyytien osalta”, kommentoi Ympäristöjohtamisen yhdistyksen puheenjohtaja Johanna Krabbe.

GreenRiders-kimppakyytipalvelun tavoite on helpottaa liikkumista Suomessa. Palvelun avulla halutaan tarjota järkevä vaihtoehto oman auton käytölle julkisen liikenteen rinnalle. Kimppakyytipalvelulla on tällä hetkellä 3500 rekisteröitynyttä käyttäjää.

”Olemme vahvasti sitoutuneita edistämään kimppakyytitarjontaa Suomessa. Palvelumme avulla yksityisautoilijat sekä autokyytiä tarvitsevat löytävät toisensa helposti”, kertoo GreenRidersin toimitusjohtaja Oskari Räisänen.

”Suomessa matkustajaluku per auto on lähellä kansainvälistä keskiarvoa, joka on 1,5 henkeä autoa kohden. Kimppakyytien määrää lisäämällä voidaan pienentää autoiluista syntyviä päästöjä. Palvelumme avulla käyttäjät saavat matkaseuraa ja voivat jakaa matkakustannukset, mutta myös toimia ympäristöystävällisemmin. Jaettu matka on mukavampi matka myös ympäristön kannalta”, Räisänen jatkaa.

Kilpailuun osallistui ehdotusten perusteella kymmenen eri organisaatiota. Kilpailutuomaristo arvioi GreenRiders-palvelun parhaimmaksi seuraavin perustein: GreenRiders edustaa innovatiivisuutta, edistyksellistä ja ennakoivaa toimintaa ympäristön hyväksi sekä selkeää ympäristöasioiden viestintää. GreenRiders tarjoaa yksityishenkilölle järkevän vaihtoehdon auton käytölle ja yritykselle tehokkaan työkalun matkakulujen säästämiseen sekä hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Lisätietoja:

Johanna Krabbe
Ympäristöjohtamisen yhdistys ry:n puheenjohtaja
puh. 0400 360 278
johanna.krabbe(at)edupoli.fi
www.yjy.fi

Oskari Räisänen
GreenRidersin toimitusjohtaja
puh. 040 589 0844
oskari.raisanen(at)greenriders.com
www.greenriders.com

 

Palkinto vuonna 2008

Vuonna 2008 ympäristöpalkinnon osalta jäsenistöltä kerättiin ehdokkaita niin organisaatioiden kuin henkilöidenkin muodossa, jotka ovat edistäneet suomalaista ympäristöjohtamista esimerkillisellä tavalla. Ehdokkaita ilmoitettiin määräaikaan mennessä kolmetoista kappaletta, joista hallitus valitsi yhden palkittavan. Lisäksi luovutettiin kunniamaininta. Perusteina molemmissa tunnustuksissa oli jo osoitettu näyttö ympäristöjohtamisen kentällä.

Ympäristöjohtamisen pitkäjänteisestä edistämisestä palkittiin:

Professori, KTT Raimo Lovio, Helsingin kauppakorkeakoulu

Raimo Lovio on ollut käynnistämässä ympäristöjohtamisen opetusta ja tutkimusta Helsingin kauppakorkeakoulussa jo ennen ympäristötietoisuuden leviämistä laajemmalle yleisölle. Lovion kauaskantoinen elämäntyö on nähtävissä niissä useissa ympäristöjohtamisen alueen maisterintutkielmissa ja väitöskirjoissa, joita hän on ohjannut tai joissa hän on toiminut vastaväittäjänä. Tänä päivänä Raimo Lovion oppilaita työskentelee jo laajalti ympäristö- ja yhteiskuntavastuun tehtävissä eri organisaatioissa.

Raimo Lovio on ollut mukana myös perustamassa Ympäristöjohtamisen yhdistystä. Hän on vaikuttanut merkittävästi ympäristöjohtamisen kehittymiseen ja leviämiseen maassamme - sekä yrityssektorilla että julkisella puolella, sekä opiskelijoiden että työssäkäyvien keskuudessa.

Esimerkillisestä ympäristöjohtamisesta luovutetaan kunniamaininta

Kiilto Oy:lle

Kiilto Oy on esimerkillisellä tavalla kehittänyt tuotantonsa ja tuotteidensa ympäristöturvallisuutta. Myös yrityksen tutkimuksen ja tuotekehityksen osalta ympäristönäkökohdat on otettu hyvin huomioon.

Kiilto on kokoisekseen konserniksi lähes poikkeuksellisen systemaattisesti kehittänyt elinkaarilähtöisesti laatu- ja ympäristöjohtamista, tuotteiden haitallisten vaikutusten eliminointia ja tähän liittyvää tutkimusta. Vastuullisuusasioiden jatkuvasta parantamisesta raportoidaan ja viestintä ympäristö- ja vastuullisuusasioita koskien on ollut selkeää ja läpinäkyvää.

Kiilto Oy on lähtenyt liikkeelle perheyrityspohjalta ja kilpailee keskellä monikansallisia suuryrityksiä. Vastuullisuus voidaankin nähdä kilpailuetua tuottavana strategisena tekijänä, johon yhtiön johto näyttää myös hyvin sitoutuneen.

 
Aiempien palkintojen saajat löytyvät Kilpailu- ja palkintoarkistosta.