Tapahtumat
Tulevat tapahtumat löytyvät Ajankohtaista-osiosta.
VUOSI 2009
Syyskuu 2009
Bureau Veritas -yhteiskuntavastuuiltapäivä 10.9.2009 klo 15-17.30
Lauttasaaren Veneilijät ry:n kerhotalolla
Kilpailukykyä kehittävä yhteiskuntavastuu edellyttää, että yritys pyrkii harkitusti ja johdonmukaisesti luomaan taloudellista, sosiaalista ja ekologista lisäarvoa sidosryhmilleen myös pitkällä aikavälillä. Vastuullisen yritystoiminnan lopputuloksena hyötyvät kaikki; yrityksen itsensä lisäksi niin asiakkaat, henkilöstö, omistajat kuin ympäristökin.
Ohjelma:
klo 14.50 Ilmoittautuminen
klo 15.00 Tervetuliaissanat ja lasi kuohuvaa
klo 15.15 Kannattaako yhteiskuntavastuuraportin todennus,
Certification Manager Matti Hukari
- Yhteiskuntavastuuraporttien todentamisen yleisyys Suomessa ja maailmalla
- Mitä hyötyjä todentamisella on saavutettu?
klo 15.35 HSE-palvelut, HSE Business Developer Aila Valkila
- Ympäristö-, työterveys- ja turvallisuusasioista kilpailuetua ja kustannussäästöjä
- Koko henkilöstö mukaan!
klo 16.00 Kohti vastuullista yritystoimintaa –suunnistus
klo 16.45 Cheese & Sparkling water, Palkintojen jako
Elokuu 2009
YJYn yritysvierailu Martelaan 17.8. klo 15
Martela suunnittelee ja toteuttaa työtilojen ja julkisten tilojen sisustusratkaisuja. Tilaisuudessa pääsemme kuulemaan mm. siitä, miten ympäristöasiat vaikuttavat Martelan tuotekehitykseen sekä yleisemmin Martelan ympäristökysymyksistä.
Ohjelma:
- Kahvitarjoilu ja tutustuminen Martelan myyntinäyttelyyn.
- Ympäristöasioiden vaikutus Martelan tuotekehitykseen, Kimmo Sundström, tuotekehitysryhmäpäällikkö
- Martelan tarjoamat kierrätyspalvelut, Antti Hakuni, palvelutuotepäällikkö
- Martelan ympäristövaikutukset yleisesti, Anne-Maria Peitsalo, laatu- ja ympäristöpäällikkö
Paikka: Martelan pääkonttori Pitäjänmäellä, Helsingissä.
Osoite: Takkatie 1
Kesäkuu 2009
Yhteiskuntavastuuraportointi 2009 –kilpailu
Nyt 14. kerran järjestettävän kilpailun tavoitteena on edistää yritysten kestäviä toiminta- ja tuotantotapoja sekä lisätä kiinnostusta yhteiskuntavastuuraportointia kohtaan. Raportoinnin vertailussa korostetaan tänä vuonna vastuullista henkilöstöpolitiikkaa osana sosiaalista vastuuta sekä tuotteiden ja palveluiden hankintaketjuja. Arviointityössä kriteerinä käytetään GRI:n G3-raportointiohjeistoa. Työministeri Anni Sinnemäki on kilpailun suojelija.
Vastuulliset toiminta- ja tuotantotavat ovat yhä merkityksellisempiä kansallisessa ja globaalissa toimintaympäristössä. Yhteiskuntavastuuraportointi kertoo sidosryhmille – mm. analyytikoille, rahoittajille, asiakkaille, henkilöstölle ja medialle – yrityksen ja organisaation toiminta- ja tuotantotavoista, vaikutuksista toimintaympäristöön sekä vastuullisuuden kehittämisestä. Vastuuraportointi vahvistaa yrityksen menestystä, avoimuutta ja maineenhallintaa – myös kriittisissä asioissa. Kilpailussa ulkopuolinen raati arvioi organisaation yhteiskuntavastuun raportointia. Arviointi tarjoaa riippumattoman näkökulman raportoinnin tasosta ja kehityksestä sidosryhmille. Yhteiskuntavastuuraportointikilpailu on hyvä keino kehittää raportoinnin tasoa.
PALKINTOLAUTAKUNTA
Hannu T. Koskinen, partneri, KHT KHT-yhdistys ry, palkintolautakunnan pj.
Jarmo Leppiniemi, professori Helsingin kauppakorkeakoulu
Raimo Lovio, professori Helsingin kauppakorkeakoulu
Maija-Leena Uimonen, erikoissuunnittelija, VTT Työ- ja elinkeinoministeriö
Merja Saarnilehto, ylitarkastaja Ympäristöministeriö
Mika Kuisma, hallituksen jäsen, KTT Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY
Sirpa Juutinen, puheenjohtaja Finnish Business & Society ry
Anna-Kaisa Auvinen, asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK
KILPAILUN SARJAT
- Isot yritykset
- Pk-yritykset
- Palvelusektori
- Julkinen sektori.
Kilpailussa arvioidaan automaattisesti kaikki pörssin päälistan yritykset. Muiden yritysten ja organisaatioiden on ilmoittauduttava kilpailuun.
KILPAILUUN OSALLISTUVAT RAPORTIT
- kokonaisraportointi (raporttiin kiinteästi liittyvät internet-sivut, vuosikertomus ja yhteiskuntavastuuraportit yhdessä)
- erilliset yhteiskuntavastuuraportit, jotka koskevat vuotta 2008 tai on julkaistu 1.8.2008 – 31.7.2009 välisenä aikana.
Ilmoittaudu kilpailuun (mainitse sarja) KHT-yhdistykseen Riitta Antikaiselle riitta.antikainen(at)kht.fi perjantaihin 14.8.2009 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoita organisaation nimi, osoite, toimiala, henkilöstömäärä, toimikenttä (kotimainen toimija/kansainvälinen toimija), yhteyshenkilön nimi, asema, puhelin/GSM ja sähköpostiosoite.
ARVIOINNIN KRITEERISTÖ JA PAINOPISTEALUEET
Arviointi suoritetaan GRI G3-raportointiohjeiston pohjalle rakennetun kriteeristön mukaan (www.globalreporting. org/Home). Tänä vuonna ajankohtaisina kestävän kehityksen painopistealueina ovat vastuullinen henkilöstöpolitiikka osana sosiaalista vastuuta sekä tuotteiden ja palveluiden hankintaketjut.
Organisaation ja raportin tausta / 26 %
- strategia ja analyysit, organisaation profiili, raportointiperiaatteet ja -käytännöt, hallintokäytännöt, sitoumukset ja sidosryhmäyhteistyö, johtamisen lähestymistavat
Sosiaalisen vastuun tunnusluvut / 31 %
- työntekijät, työehtosopimukset, työterveys ja -turvallisuus, koulutus, tasa-arvo, ihmisoikeudet, yhteiskunta,tuotevastuu
Ympäristövastuun tunnusluvut / 31 %
- käytetyt materiaalit, käytetty energia, veden kulutus, biodiversiteetti, kasvihuonekaasupäästöt, muut päästöt ilmaan ja veteen, jätteet, tuotteiden ympäristövaikutukset ja kuljetukset
Taloudellisen vastuun tunnusluvut / 12 %
- suorat taloudelliset vaikutukset, markkinat, epäsuorat taloudelliset vaikutukset.
PALKINNOT JA KUNNIAMAININNAT
Kilpailun tulokset julkistetaan sekä palkinnot ja kunniamaininnat jaetaan Finnish Business & Society ry:n järjestämän CSR Foorumin yhteydessä torstaina 5.11.2009 Helsingissä.
LISÄTIETOJA KILPAILUSTA
Kilpailun sisällöstä lisätietoja antaa Reetta Loponen, sähköposti reetta.loponen(at)fi.
pwc.com ja puh. 0400-011 211 ja käytännön kysymyksiin vastaa Riitta Antikainen,
sähköposti riitta.antikainen(at)kht.fi ja puh. 09-7552 2012.
Toukokuu 2009
YJYn vierailu ja tutustuminen VTT:n ympäristöhallintaan 13.5.2009
Tilaisuuden tarkoituksena on tehdä tunnetuksi VTT:n oman ympäristöhallinnan tilannetta sekä laitoksen laaja-alaisia osaamispalveluja yritysten ja muiden YJY:ssä edustettuna olevien organisaatioiden suuntaan. Kiinnostavina kohteina on pidetty mm. VTT:n ympäristöhallintajärjestelmää (Green Office, jne.), yleisesittelyä VTT:n ympäristötutkimuksesta, VTT:n osallistumista ilmastomuutoksen tutkimukseen sekä jonkun aikaa sitten JTO:lle toteutettu yhteiskuntavastuututkimus. Esillä on VTT:n sekä kotimainen että kansainvälinen tutkimusyhteistyö. Tilaisuus pidetään Otaniemessä, paikka vahvistetaan lähempänä vierailun ajankohtaa. Ilmoittautumiset 9.5. mennessä YJYn jäsensivujen kautta.
Ohjelma:
15.00-15.05 Tilaisuuden avaus, YJYn puheenjohtaja
15.05-15.30 VTT:n ympäristöhallinta, Arja Merra
15.30-16.00 VTT:n ympäristötutkimuksen esittely, Ulla-Maija Mroueh
16.00-16.30 VTT:n ilmastomuutoksen tutkimus, Ilkka Savolainen
16.30-17.00 Yhteiskuntavastuututkimus, Kirsi Hyytinen ja Torsti Loikkanen
17.00-17.30 Keskustelua
Huhtikuu 2009
YJYn vierailu eduskuntaan ja tutustuminen ajankohtaisiin ympäristölainsäädäntöasioihin 22.4.2009
Kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen Sanna Perkiö esittelee ajankohtaisia ympäristölainsäädäntöasioita. Ohjelmassa mukana myös opastettu kierros eduskuntatalon tiloissa. Kokoontuminen klo 15 sisäänkäynnin luona.
Infotilaisuus Green Office -ympäristöjärjestelmä, Tampere 28.4.2009
Ekokumppanit Klubin ja Ympäristöjohtamisen yhdistyksen tilaisuus tulla kuulemaan ja keskustelemaan toimistojen Green Office- ympäristöjärjestelmästä. WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan ja samalla saavuttaa säästöjä materiaali- ja energiakustannuksissa.
Paikkana Ympäristötietokeskus Moreenian kokoustila (2. kerros), Satakunnankatu 13 b, Tampere. Illan ohjelmassa
- Tervetulotoivotus, Liisa Mustaniemi – Ekokumppanit Klubi ja YJY
- Green Office tuo tuloksia, Helka Julkunen – Green Office –päällikkö, WWF Suomi
- Kokemuksia Green Office- järjestelmästä, Jari Tainio – Aluejohtaja, TAC Finland Oy
- Alkuvaiheen kokemuksia - kohti Green Office sertifikaattia, Noora Shingler – Ympäristökoordinaattori, Yleisradio Oy
Maaliskuu 2009
YJY:n seminaari + vuosikokous tiistaina 12.3. VVO:lla (Mannerheimintie 168a, 00300 HKI, kokoustila Ahjo) klo 14.
Vuosikokouksen yhteydessä on pienimuotoinen seminaari kahdella eri aiheella. VVOn uuden pääkonttorin esittely erityisesti ympäristönäkökulmasta. Toisena aiheena on YJY:n marraskuinen opintomatka Alankomaihin.
Seminaari alkaa klo 14.00 ja vuosikokouksella jatketaan klo 16.00. Seminaariin ilmoittaudutaan YJY:n jäsensivujen kautta osoitteessa www.yjy.fi.
Vuosikokoukseen ei tarvitse ilmoittautua ennakolta. Vuosikokouksen yhteydessä valitaan YJY:n hallitukseen uusia jäseniä ja varajäseniä. Vapautuvia paikkoja ovat puheenjohtajan paikka, kaksi (2) varsinaisen jäsenen paikkaa ja yksi (1) varajäsenen paikka. Lisäksi hallitus hakee uutta toimihenkilöä. Uusi toimihenkilö toimii yhteistyössä hallituksen kanssa jäsentilaisuuksien järjestäjänä ja koordinaattorina. Toimihenkilöt tai hallitus eivät saa rahallista korvausta työstään. Tästä toimihenkilön työstä lähetetään myöhemmin tarkempi ilmoitus. Hallitus- ja toimihenkilöpaikoista kiinnostuneet YJY:n jäsenet voivat ottaa yhteyttä hallituksen nykyiseen puheenjohtajaan Helka Julkuseen ( , p. 040 531 0555) tai muihin hallituksen jäseniin (yhteystiedot YJY:n sivuilla).
Vuosikokouksessa käsitellään hallituksen ehdottama muutos yhdistyksen sääntöihin. Vuosikokouskutsu ja vuoden 2008 aineisto ovat nähtävissä YJY:n jäsensivuilla. Vuoden 2009 toimintasuunnitelma ja budjetti toimitetaan jäsensivuille viikolla 10. Vuosikokousseminaarin tarkempi ohjelma löytyy alta. Tervetuloa!
VUOSIKOKOUSSEMINAARI
Aika: 12.3.2008 klo 14.00
Paikka: Mannerheimintie 168a, 00300 HKI
Kokoustila Ahjo (kulkuohjeet ovat viestin lopussa)
Kiinteistönomistajien näytön paikka: Kiinteistöjen energiankäyttöä tehostamalla torjutaan ilmastonmuutosta: Kari Mähönen, ympäristöasiantuntija AIT
YJYläisten opintomatka Alankomaihin, matkan anti ja eväät
YMPÄRISTÖJOHTAMISEN YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2008
Aika: 12.3.2008 klo 16.00
Paikka: Mannerheimintie 168a, 00300 HKI Kokoustila Ahjo (kulkuohjeet viestin lopussa)
KOKOUKSEN ASIALISTA
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat (2) ja ääntenlaskijat (2)
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis-, kannatus- ja jäsenmaksujen suuruus
8. Päätetään yhdistyksen hallituksen jäsenten, tilintarkastajien ja mahdollisten toimihenkilöiden palkkioiden suuruudesta
9. Valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, varsinaiset jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle
10. Valitaan tilintarkastajat (2) ja heidän varamiehensä (2)
11. Muut asiat
Vuosikokoukseen ovat tervetulleita kaikki Ympäristöjohtamisen yhdistys ry:n jäsenet.
Helmikuu 2009YJYn yritysvierailu Artekiin 10.2. klo 18
Helmikuun 10. päivänä klo 18-20 YJYn jäsenille on järjestetty mahdollisuus tutustua Artekin toimintaan. Yritysvierailun aikana toimitusjohtaja esittelee yrityksen strategiaa, jossa ympäristö- ja kestävän kehityksen asiat ovat painokkaasti mukana. Vierailun yhteydessä esitellään myös Eteläesplanadilla sijaitseva myymälä.
Tammikuu 2009
Palpa, Pasila, tiistai 20.1. klo 14–16.
YJY vierailee Suomen Palautuspakkaus Oy:llä ti 20.1.2009 klo 14-16 osoitteessa Pasilanraitio 9 B, 00241 Helsinki.Tervetuloa tutustuamaan PALPAn toimintaan joka huolehtii pantillisten juomapakkausten kierrätyksestä ja sen edistämisestä.
Ohjelmassa on tietoa pantillisten juomapakkausten kierrätyksestä, joista palautuu kierrätykseen tai uudelleentäytettäväksi suuri osa. Tapahtumaan mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Täynnä, ei enää ilmoittautumisia.
